Kirjailijavieras: Kaisa Halmkrona

Liminkalaistunut Kaisa Halmkrona on julkaissut kolme runoteosta: Salarakhaus (Myllylahti 2006), Kerjääksie rakhautta (Pirkko Halmkrona 2010) ja Kierre (Nispero 2013). Kaisa kirjoittaa myös runomuotokuvia eri tilaisuuksissa ja pitää runomuotokuvapajoja. Hän on päätoimisesti Ammattiopisto Luovilla ohjaajana, mutta on nyt vuoden 2013 ajan vuorotteluvapaalla ja toimii vapaana runoilijana. Kaisa voitti myös tänä vuonna Lavarunouden SM-kisojen Pohjois-Suomen karsinnan ja pääsi finaaliin, joka pidettiin Kuopiossa keväällä.

1. Millaisia runoja sinä kirjoitat? Miten ja missä ne syntyvät?

Kirjoitan puherunoja. Olen myös tarinankertoja. Tällä hetkellä työstän kolmea eriä kirjoitusprojektia. Yksi niistä on puherunokokoelma, jossa kerron millaista oli olla 40 asteen helteessä Italiassa ja miten näin ne ihmiset siellä ja miten Italiassa otettiin vastaan puherunoni ja minut taiteilijana. Ja miten puherunoni otetaan Suomessa vastaan ja miten Suomessa suhtaudutaan tuntemattomaan runoilijaan ja miten Italiassa, eli tarinaa puherunoina.

Runoni syntyvät yleensä matkalla ollessani ja ne syntyvät ongelmista, joita haluan tuoda esille ja yleensä se ongelma on jotenkin ratkaistu runoissani. Nykyään kirjoitan kotona, keittiöni pöydän äärellä, joka aamu jotain tarinaani. Ja se on uutta minulle, koska en ole ennen ollut edes aamuisin hereillä. Ja minulla on iltoja varten myös käytössä työhuone (ihan tuossa naapurissa).

2. Mitä kirjoja (runokirjoja tai romaaneja) olet viime aikoina lukenut? Miksi halusit lukea juuri nuo kirjat? Ovatko ne vaikuttaneet sinun tapaasi kirjoittaa tai ajatella?

Nyt olen pitänyt taukoa lukemisessani. Kun kirjoitan, niin kirjoitan, enkä silloin lue. Kun luen niin luen, enkä silloin kirjoita ja nyt on kirjoittamiseni aika. Viimeksi luin Jarmo Stoorin Haave ihmisestä ja sitä ennen luin Pia Ronkaisen Äären ympärillä on kylmä muuri.

Ronkaisen teos antoi minulle voimaa alkaa kirjoittamaan tarinaa Johannasta, mikä on yksi keskeneräisistä projektistani tällä hetkellä.

Arno Kotron Sanovat sitä rakkaudeksi teos vaikutti minuun kovasti vuonna 2005, siihen oli kirjoitettu tarina runomuodossa. Sen kautta sain uskoa myös omaan kirjoittamiseeni niin paljon, että julkaisin ensimmäisen runokokoelmani Salarakhaus vuonna 2006.

3. Olet ollut vapaana runoilijana tämän vuoden alusta. Kerro millaisia nämä 9 kk ovat olleet? Mitä olet tehnyt? 

Rikasta aikaa olemisessa. Olen voinut kirjoittaa vapaasti esim. blogiini mitä teen vuorokauden aikana ja mitä ajattelen ja mitä olen havainnut päivittäin. Se ei onnistu jos esimerkiksi olisin päätyössäni havainnut opiskelijoitten myötä asioita, koska niistä ei saa sitten kirjoittaa julkisesti mihinkään mitään. Nyt olen tuntenut itseni todella vapaaksi kirjoittajaksi.

Olen työstänyt yhteensä kolmesta eri tarinasta runokuvanäyttelyjä, näyttelyt ovat olleet Kemissä, Oulussa kaksikin eri kertaa, Italian Materassa ja Limingassa.

Olen myös työstänyt kolmannen teokseni Kierteen kirjaksi asti. Huikeaa oli myös Italian taiteilijaresidenssissä oleminen ja yhteistyön jatkuminen italialaisten kanssa. Olen ollut itselleni ja kirjoittamiselleni todella läsnä ja aika on mennyt huimaa vauhtia eteenpäin.
Olen harjoitellut ja oppinut lavarunousesiintymistäkin.

4. Näytät olevan hyvin tuottelias runoilija. Mikä saa sinut yhä uudelleen aloittamaan seuraavan runokokoelman kirjoittamisen sen jälkeen, kun olet saanut yhden valmiiksi eli miksi kirjoitat?

En ole aina tuottelias. Vaikka tulee hetkiä, että kirjoitan ja paljon, mutta ennen sitä on yleensä ollut hetki kun en ole kirjoittanut mitään. Siihen on yksi sääntö, se ettei suostu kirjoittamaan silloin kun oikeasti ei ole asiaa eikä kirjoitettavaa. Ja yleensä se tarkoittaa, silloin että nyt onkin lukemisen vuoro, etten väkisin siihen rupea. Kirjoittamiseen.

Mutta nyt esimerkiksi tuon Johanna-tarinan kanssa, jossa on välillä proosaa ja välillä puherunoja, en mieti sitä oikeastaan ollenkaan. Ne syntyvät siinä kirjoittaessa. Sen kanssa en ikinä ole tiennyt mitä kirjoitan, mutta kirjoitan joka päivä sitä tarinaa ainakin sen kolme sivua tai kolme runoa. Minun piti antaa itselleni ensin lupa, että suostun kirjoittamaan paskaa ja huonoa tekstiä koko tarinan loppuun asti ja sitten lopussa katon mitä tuli ja alan muokkaamaan sitä. Se tarina on mennyt niin kuin sen kummemmin suunnittelematta käsieni kautta eteenpäin.

Ja tänä aamuna ajattelin, että tätä tarinaa varmaan tulee sen verran kun on tarkoitettukin, että se kyllä loppuu sitten kun sen aika on. Ja sitten siirryn puherunoihin tarkemmin, jotka ovat siis siellä täällä keskellä Johanna tarinaani.

Kirjoitan vain jos minulla on asiaa. Ja näköjään sitä sitten on.

5. Julkaiset joitain runojasi myös blogissasi. Mutta miksi olet halunnut julkaista runojasi myös kirjoissa?

Tällä hetkellä, kun työstän tätä Italia-Suomi puherunokokoelmaani ja Johannan tarinaa. En ajattele ollenkaan niitä kirjoina. Ajattelen ne vain tarinana. Ajattelen, että molemmat tarinat on kirjoitettava, tuotava esille. Mietin tuon kirjaksi julkaisemisen sitten, kun ensimmäinen versio molemmista on kunnolla valmis. En ennen, koska muuten nämä kumpikaan eivät uskaltaisi tulla valmiiksi asti.

Mutta taas kolmas kirjoitusprojektini, joka on runokuvanäyttely Italiassa olemisesta, se ei ole enää vain minun projektini, siinä on mukana myös italialaisia taiteilijoita ja olen luvannut heille oman osuuteni valmiina viimeistään toukokuussa 2014.

Kirjoihini päätyvät sellaiset tarinat, joista koen olevan jotain hyötyä lukijalle.

Ystävällisesti,

Kaisa Halmkrona
Kirjailija-runoilija