RSS-syöte

Kirjailijavieras Kristiina Wallin

Tällä kertaa meillä on kirjailija, runoilija Kristiina Wallin kirjailijavieraanamme

Kristiina Wallin (s. 1971) on suomalainen runoilija, kirjailija, kirjansitoja ja pedagogi. Hän on julkaissut runokokoelmat Kengitetyn eläimen jäljet (2005), Murtuneista luista (2007), Jalankantama (2009) ja Kaikki metrit ja puut (2012). Lisäksi hänen tuotantoonsa kuuluu kuunnelmia ja taiteilijakirjoja. Wallin on tehnyt runoihinsa perustuvan audiovisuaalisen installaation.
– Wikipedia

Runo on, kohtaaminen

Runo on maailmassa olemisen tapa, se on tapa havainnoida, se on hengitystä. Runon kirjoittaminen on opettanut minulle läsnäoloa ja tarkkaavaisuutta, kirjoittaessa aistit tarkentuvat, maailma eriytyy yksityiskohdiksi: hajuiksi, ääniksi ja kosketuksiksi. Kun näen sudenkorennon, näen sen siipien lasimaisen rakenteen, mutta myös ilmapolun, jonka se jättää taivaalle. Polun päässä on jokin toinen aika ja siellä on tämä hetki, mahdollisten ja mahdottomien todellisuuksien leikkauspiste. Siellä syntyy sanoja, äänteitä, rytmiä. Siellä kieli hajoaa ja rakentuu uudestaan, tarttuu siihen mikä on aavistus vasta, jokin esikielellinen häivähdys.

Kirjoittaminen ei ole vain kirjoittamista, kirjoitan silloinkin kun en kirjoita. Kirjoittaminen on päämäärätöntä vaeltamista, vieraita kaupunkeja tai kotimetsän reittien kävelemistä, kävelemistä, kävelemistä. Tarvitsen kuvia, musiikkia ja tanssia. Ihmisiä, jotka kulkevat lävitseni ja jättävät jäljen. Joskus on hyvä ajaa metrolla suurkaupungin alla ja kuunnella vierasta kieltä, joskus istua laiturilla ja puristaa nyrkissä pientä sileää kiveä. Lopulta kirjoittamisen ydinkohta löytyy kuitenkin hiljaisuudesta. Siitä, että pääsee oman vahvan ytimensä hiljaisuuteen ja hengittää kevyesti, suorittamatta. Silloin kirjoittaminen on pakotonta, ilmavaa ja kannattelevaa. Vaatimuksia ei ole, on vain sanat. On kieli, ihmeellinen instrumentti. On runo, kohtaamisen mahdollisuus siellä, minne arkinen puhe ei yllä.

Terveisin Kristiina Wallin

Advertisements

»

  1. Kiitos tästä tekstistä, Kristiina! Mukana on monta puhuttelevaa ajatusta. Aiempien kommentoijien poimintojen lisäksi myös: ”Kirjoittaminen ei ole vain kirjoittamista, kirjoitan silloinkin kun en kirjoita.” sekä ”Polun päässä on jokin toinen aika ja siellä on tämä hetki, mahdollisten ja mahdottomien todellisuuksien leikkauspiste. Siellä syntyy sanoja, äänteitä, rytmiä. Siellä kieli hajoaa ja rakentuu uudestaan, tarttuu siihen mikä on aavistus vasta, jokin esikielellinen häivähdys”

  2. Tää puhutteli Mua: ”Lopulta kirjoittamisen ydinkohta löytyy kuitenkin hiljaisuudesta. Siitä, että pääsee oman vahvan ytimensä hiljaisuuteen ja hengittää kevyesti, suorittamatta. Silloin kirjoittaminen on pakotonta, ilmavaa ja kannattelevaa. Vaatimuksia ei ole, on vain sanat.”

  3. Kristiina kirjoittaa hienosti runon lähtökohdista, pienistä asioita jotka kasvavat ajatuksiksi, sanoiksi, runoiksi, Pidin tuosta ajatuksesta: ”Ihmisiä, jotka kulkevat lävitseni ja jättävät jäljen”.

  4. ”Esikielinen häivähdys” osui ja upposi. Sitähän se runo pitkälti on kai vielä senkin jälkeen, kun siitä on saanut jonkinlaisen sanallisen version aikaiseksi. Puhuttelevaa tekstiä kirjoittamisesta, kiitos!

Kirjoita viestisi tähän

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: